Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksilelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksilelut. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Tilaus seksikaupasta


Viimeaikoina meillä on sujunut erityisen hyvin, ja luulen tietäväni ratkaisun: mies sai töitä. Helpottaa niin paljon, kun ei tarvitse nähdä koko ajan, ja ehtii jopa hieman tulla ikävä. Viime päivinä olen yllättänyt itseni katselemasta miestäni kuin uusin silmin, aivan kuin hän olisi jotenkin muuttunut ja niinä hetkinä minulla on se kutkuttava alkuhuuman tunne. En tiedä mistä se johtuu, mutta haluan koko ajan olla lähellä, käpertyä kainaloon ja suukotella. 
 
    Ne kauan pelätyt polttarit olivat viikonloppuna. Sattuneesta syystä sulhanen käytöksellään pilasi omat polttarinsa, joten minäkin sain liittyä seuraan loppuillasta. Kävimme taas lyhyen missä menee uskottomuuden raja keskustelun mieheni kanssa, kun seurueeseen kuulunut kihloissa oleva mies flirttaili naisille, ja valkkasi yhden jopa mukaansa toisesta baarista. Siinä hän tarjosi juotavaa toisensa perään, piti kättä naisen ympärillä ja puristeli kankusta. Minua kuvotti moinen käytös, mutta mieheni sanoi sen olevan vain harmitonta pelleilyä. Minusta se oli kaukana pelleilystä, enkä itse ikinä käyttäytyisi noin. Toivottavasti asia tulee joskus uudelleen esille, koska jos mieheni tekee myös tuollaista baari-iltoina...
 
   Muutama päivä sitten haimme paketin postista. Kyseessä ei ollut mikä tahansa paketti, vaan erotiikkaliikkeen toimitus! Jo pidemmän aikaa olemme halunneet mm. suupalloa, ja nyt viimein sen saimme tilattua. Pakettiin kuului suupallon lisäksi käsi- ja jalkaraudat, piiska, silmälaput ja strap-on! Eilen illalla päädyimme testaamaan osaa niistä, ja pitkästä aikaa jo suudellessa mielessäni pyöri vain, kuinka paljon minua panettaa, ja kuinka paljon haluan miestäni. Olin sängyllä polvillani miehen edessä, ja annoin suuseksiä samalla kun mies piiskasi pakaroitani ja piti hiuksista kiinni. Jo tässä vaiheessa olin aivan märkä, ja sama meno jatkui kun tuli suupallon vuoro. Hoidimme homman loppuun takaapäin, miehen taas käytellessä piiskaa.  En tiedä miksi, mutta saan aina parhaat kiksit ollessani alistettuna, mutta itse en "osaa" alistaa miestäni, joka joskus haluaisi myös läpsintää ja sen sellaista.

Toivottavasti hyvä meno jatkuu, sillä en ole ollut näin onnellinen parisuhteemme tilasta aikapäiviin. Nyt on erittän vahva usko siihen, että me kestämme mitä vain ja huonot kaudet ovat todellakin vain huonoja kausia, ei mitään lopullista.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Pata kattilaa soimaa!


Olen useamman postauksen verran valittanut siitä, etten haluaisi miehen fantasioivan muista naisista. Jouduin kuitenkin nöyrtymään, kun eilen heräsin erittäin kuuman seksiunen jälkeen; pääosassa oli nimittäin lähikaupan seksikäs nuori miesmyyjä. Kyllä muuten posket punotti, kun kävin kaupassa samana päivänä! Miehen kanssa seksi oli jo melko hyvää eilen, ei mitään loistavaa, mutta hyvää. Sitten kun hoksasin samalla miettiä sitä kuuman kosteaa untani ja myyjämiestä, niin kylläpä alkoi tuntua! Nyt ymmärrän, että on ihan ok fantasioida muistakin kuin vain siitä omasta puolisosta, ja se saattaa jopa piristää seksiä. Tietystikään en kerro miehelle, koska hän tuskin näkee tilanteen hyviä puolia...

 Mies on muuten keksinyt uuden kikan suuseksihommissa. Hän teki pientä alipainetta klitoriksen kohdalla imemällä suullaan, ja jestas kun se tuntui hyvältä. Pitkään aikaan en ole kiemurrellut sillä tavalla! Monesti miehen suuseksi ja korvien "näykkiminen" tuntuvat lähinnä siltä, kun joku limainen ankerias puhdistaisi sopukoitani. Nyt kannustan miestäni tähän uuteen jännään käytökseen, jotta ne vanhat "hyvät" tavat unhotuisivat.

Mietimme jopa, että tilaisimme seksikaupasta sellaisen vaginapumpun, millä saa alipainetta tärkeisiin paikkoihin. En itse oikeen usko sen tehoon, koska mitä enemmän muovia, letkuja ja pumppuja alapäässä puuhailee, sitä vähemmän eroottiseksi se muuttuu.